torstai 11. kesäkuuta 2015

Asuminen rakentamisen aikana

Saimme tällä viikolla viimeinkin tehtyä sopimuksen Kannustalon kanssa ja laitettiin Lato tilaukseen. Tästä prosessista kirjoitan vielä myöhemmin lisää, mutta nyt siihen pulmaan, mikä meillä seuraavaksi on edessä (monien muiden pulmien lisäksi tietysti). Missä asua rakentamisen aikana? Tällä hetkellä kotinamme toimii paritalokolmio mukavan kokoisella pihalla varustettuna. Kauhistuttaa nyt jo ajatus pieneen/pienehköön kerrostaloasuntoon muuttamisesta, mutta se meillä taitaa melko pian olla edessä.

Kuva täältä

Mitä vaihtoehtoja rakentajilla on yleensä raksailun aikaisen asumisen suhteen? Pienen selvittelytyön perusteella mahdollisuudet tiivistyivät neljään: vanha asunto, vuokralle muutto, sukulaisten/ystävien/tuttavien nurkissa asuminen, asuntoauto/joku parakki tontille. Vanha asunto on saatava myytyä, että saadaan rahoitettua uuden talon rakentamista eli sinne emme voi jäädä. Täällä päin asuvien sukulaisten/ystävien/tuttavien nurkkiin emme mahdu koirinemme. Vietimme viime viikon lomaillen Ruotsissa asuntoautossa ja vaikka tuo reissu ihan hauska kokemus olikin, emme innostuneet siitä niin paljoa, että haluaisimme viettää tuollaisessa kopperossa useampaa kuukautta saati vuotta. Ainoa realistinen vaihtoehto taitaa siis olla vuokra-asunnon etsintä.

Koirien kanssa vuokra-asunnon löytäminen on aina haaste jo itsessään, mutta kun siihen lisätään toivottavasti alle vuoden kestävä vuokrasopimus, ollaan lähes mahdottomuuksien äärellä. Yksityiset vuokranantajat voi aikalailla unohtaa tässä vaiheessa. Onneksti on VVO ja kumppanit, jotka tarjoavat vuokra-asuntoja koirallisillekin perheille ja ilman vuoden määräaikaisuutta. Monissa tällaisissa asunnoissa on toki varallisuusrajat, joiden ulkopuolle joudumme auttamatta, mutta myös kaikille hakijoille avoimia asuntoja löytyy. Vuokratasokin on ihan kohtuullinen, jos ei välttämättä halua asua aivan uudessa keskusta-asunnossa.

Kuva täältä

Jälleen kerran saa olla onnellinen minun opiskelijastatuksestani. Voimme hakea opiskelija-asuntoa! Tampereella toimii Tampereen seudun opiskelija-asuntosäätiö, jonka tarjoamiin asuntoihin olemme oikeutettuja. Olen kuullut valtavista jonotusajoista ja ajattelinkin sitten ennakoida hiukan laittamalla hakemuksen jo nyt vaikka vanhaa asuntoa ei ole vielä myyty. Suunnitelmissa olisi muuttaa ehkä loppukesästä. Ilmeisesti kesä on hyvä aika hakea opiskelija-asuntoa, koska lähes samantien sain ilmoituksen sähköpostiini vapaasta kolmiosta järkevällä hinnalla. Harmi, kun emme vielä oikeasti voi muuttaa. Tämä kuitenkin antaa toivoa asunnon löytämisestä, kun sitä oikeasti tarvitaan.

Pakko myöntää, että juurikin tämä osuus koko projektista aiheuttaa allekirjoittaneelle jonkinasteista stressiä. Pitäisi vaan pystyä luottamaan siihen, että kaikki järjestyy ja toisaalta muistaa, että kyseessä on väliaikainen ratkaisu. Palaan tähän varmasti vielä uudestaan, nyt piti vaan saada vähän purkaa näitä ajatuksia.

1 kommentti:

  1. Meillä alkaa rakentaminen, ja pitäisi edullinen vuokra-asunto etsiä siksi aikaa. Veikkaan, että ainakin vuosi menee. Tuo onkin hyvä valttikortti, kun opiskelee samalla ja voi siten hyödyntää näitä asuntoja. Kovasti tsemppiä! http://www.setlementtiasunnot.fi/hae-asuntoa/

    VastaaPoista