maanantai 3. elokuuta 2015

Autotalli tilattu ja muuta pikku puuhaa

Toinen iso osa tätä rakennusprojektia on autotalli kuten aiemmin on tullutkin ilmi. Tallin toimittaja on nyt kilpailutuksen jälkeen valittu ja toimittaja on Kannustalo. Meille tulee Kannustalolta elementtiasennus aluskatteeseen asti, itse hommataan sitten katto päälle ja siitä eteenpäin muutenkin (lattiavalu, väliseinät yms).
Tämän hetkinen toimitusviikko on 45/2015. Sitä ennen tehdään perustukset ja näillä näkymin valetaan myös lattiat sekä taloon että talliin. Tämä suunnitelman muutos tehtiin kun tallin toimitus menee marraskuulle.

Huomionarvioisia seikkoja, mihin itse törmäsin ja tuli ihmeteltyä (taas kerran olen siis viisaampi):

- Jos talli tulee niin lähelle asuinkiinteistöä että sinne täytyy tehdä paloseinät niin ikkunoissa voi haksahtaa helposti useampi tonni jos ne ovat palo-osastoinnin sisällä. Meille ikkunoissa 10cm lisää leveyttä olisi maksanut 2700e! Ja nyt siis puhutaan pienistä 50x50cm ikkunoista. Rakennusmääräyksien mukaan kuitenkin 40x50cm ikkunat voi olla normaalit eikä erikoispaloikkunoita tarvita (<0,2m2 ikkunan pinta-ala). Onneksi oltiin molemmat, minä sekä meidän Kannustalo edustaja Heponiemen Ari hereillä ja älyttiin pyytää talotehtaalta viisautta tähän. Tässä olisi varmasti voinut joku muu rahastaa aika helposti, koska olisin varmasti uskonut että nuo palo-ikkunat pitää tuonne laittaa jos minulle olisi niin vaan uskoteltu.

- Autotallin nosto-ovet kannattaa kilpailuttaa, vaikka luulisi että rakentajilla niissä on hyvät alet mutta eipä ei. Ja hinnat ei mene samassa suhteessa kokojen isotessa. Täytyy näistäkin laittaa vähän koontia toiseen postaukseen kunhan tietää keltä ovi tulee.

- Sokkeliin nosto-oven kohdalle n. 20cm kolo niin saa sisätilaa korkeammaksi ja ajoramppi madaltuu (ei yleensä edes maksa mitään)

- Kannattaa miettiä haluaako nosto-oveen kulkuoven vai ei. Itse olen sitä mieltä, että ne on rimpuloita ja siinä ei osta muuta kuin ongelmia itselleen talvipakkasilla. Uutta kun tekee niin samahan se on kun tekee yhden lisäoven siihen nosto-oven viereen niin ei tarvitse sitten koko ajan aukoa isoa ovea.

Mitähän muuta sitä on tapahtunut.
- vesilaitoksen kanssa sovittu alkavalle viikolle treffit ja mennään porukalla ihmettelemään viemäriä
- laattoja ja lattioita käyty katselemassa, Pee fiilistelee niistä toisessa postauksessa
- sähkösuunnittelu aloitettu ja ekat draftit saatu, "pari" kommenttia tuli vain

Sähkösuunnitelman ensimmäinen drafti

- kesäloma tuli ja meni
- ensimmäinen ränni+kattoturva tarjous saatu (Vesivek, asuntomessujen saldoa)
- LVI, KVV ja IV-kilpailutukset vielä menossa

1 kommentti:

  1. Kyllä näissä autotalleissakin on monta asiaa mietittävänä, kun niitä rakentaa. Minä olin apuna viime kesänä kaverin autotallin rakennustyömaalla. Yksi tärkeä hankita kaverilla autotalliin oli paloikkunoiden lisäksi kestävät palo-ovet.

    VastaaPoista