keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Lattiavatkausta

Mietin aamulla tontilla käydessäni, että on maa- ja perustushommat vissiin loppusuoralla kun putkimiehet laittaa viemäriputkia kapillaarisoraan. Hyvä vaan.
Eristeet oli pamahtanut eilen tontille. Loppuviikosta leivotaan eristeet lattiaan ja raudoitusverkot paikalleen niin pääsee putkari laittamaan lattialämpöputkia alkuviikosta. Lattialämmityssuunnitelmistakin hoputin Kotiloimua, että jokojoko.

Autotallin lattiaa on mietitty ja käännetty moneen otteeseen. Aluksi vain tallin osion piti olla 20cm alempana kuin muut tallin tilat. Mutta eihän siinä mitään järkeä olisi ollut että tekninen tila olisi ollut sitten sen 20cm ylempänä. Varsinkin kun tuohon etuseinään tehtiin vielä yksi kulkuovi, johon tuli myös madallus. Harrastetila jätettiin silti vielä ylemmäs.

Kuva vielä ajalta (n.viikko sitten) kun ajatus oli nostaa tuo harrastetila (tärystä vasemmalle, sorakasan kohdalla) ylemmäs. Tuo putkihässäkkä kuvastaa teknistä tilaa.

Käytiin viikonloppuna vielä Pee:n kanssa mittailemassa kaikenlaista tontilla ja sitten päädyttiin siihen, että lasketaan se harrastetilankin lattia samaan korkoon koko autotallin lattian kanssa. Eikun soitto maanantaina Kannustalolle ja nopeasti selvisi, että homma roger. Ei tuossa muuta olisi ollut, kun olisi pitänyt valaa yksi antura tuonne lattiaan ja siihen mitoittaa se 20cm korotus ennen lattiavaluja yms muuta säätöä. Ehkä itse tulin eniten tähän lopputulokseen, kun lauantai-iltana valoin loppuja terassin pilariharkkoja paikalleen ja mietin, että onpahan homma valaa käsipelissä se korotus.

Olin vielä viikko sitten sitä mieltä että mehän muuten nostetaan se tila ylemmäs. Näin se mieli muuttuu.

Kuntakin oli viimein saanut kuoppansa peiteltyä ja saadaan vihdoin tuo perusvesikaivokin paikalleen ja loput salaoja+sadevesiputket lopulliselle paikalleen. Olivat meidän tontilta kaivuria siirtäessään kuulemma kyselleen meidän laskutusosoitetta(?). Kuulin tästä meidän kaivurimieheltä ja olin kyllä yllättynyt - vielä joku lisälasku?

Minkähän pinnan tuohon tallin lattiaan laittaisi. Mastertop, 2-komponenttiepoksi, epoksihiertomassa, joku muu hyvä? Tämäkin taitaa olla enemmän jokaisen mutua, että mikä on hyvä. Varsinkin se omassa tallissa oleva on aina paras. Tällä hetkellä oma ajatus on jonkunlaisessa epoksipinnassa, hioisin vaan liimat pois valun jälkeen ja pinnoitus sitten keväämmällä. Saa nähdä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti