lauantai 26. syyskuuta 2015

TRE-blogit

Luen paljon (välillä liikaakin) blogeja. Erityisesti erilaiset lifestyle-, sisustus-, muoti- ja tällä hetkellä tietysti raksa-aiheiset sisällöt kiinnostavat. Vanhan kunnon Blogilistan poistuttua käytöstä, on uusien blogien löytämisestä tullut hiukan haastavampaa. Onneksi on blogeja yhteen kerääviä sivustoja, joiden avulla voi seurata useampaa mielenkiintoista blogia ilman sivustolta toiselle hyppimistä. Olinkin erittäin innoissani törmättyäni jokin aika sitten Facebookissa aivan mahtavaan sivustoon nimeltä TRE-blogit. Tänne on kerääntynyt juurikin noiden aiemmin mainitsemieni kategorioiden edustajia, eikä tässä vielä kaikki, nimensä mukaisesti kyseessä on nimenomaan Tampereen ja lähialueiden bloggaajat! Olen jo ehtinyt löytää monta jo aikaisemmin lukemaani blogia, mutta myös uusia tuttavuuksia on tullut vastaan. Sitten kun vielä keksisi jostain aikaa kaikkien noiden mielenkiintoisten juttujen lukemiseen...

Mutta te joilla on aikaa, menkäähän heti katsomaan mitä kaikkea TRE-blogeista löytyy! Ja mikäli kirjoitat omaa blogia aiheista sisustus, lifestyle, ruoka, kauneus, valokuvaus tai muoti ja asut Tampereella tai lähialueilla, laitahan meiliä osoitteeseen treblogit@gmail.com, että saadaan koottua kaikki manseblogit yhteen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti