perjantai 8. tammikuuta 2016

Laatat tilaukseen!

Otsikosta voi ehkä päätellä jo aika paljon: tilasimme siis tänään laattoja. Kaikki aikaisemmat laattoihin liittyvät postaukset löytyy laatat-tunnisteen alta. Täällä kerroin syyslomaviikon laattarumbasta ja siitä kuinka onnistuin löytämään hyviä vaihtoehtoja kolmesta eri liikkeestä. Jii ei tätä rumbaa joutunut käymään läpi ja kun meillä joulun aikaan oli viimeinkin hetki käydä yhdessä laattaliikkeissä kiertämässä, pääsin näyttämään löydökseni hänellekin. Tällainen touhuhan ei ole lainkaan Jiille sopivaa hommaa ja hän sai pienen ahdistuskohtauksen jo tästä reissusta. Onneksi olin siis karsinut vaihtoehdot vain muutamaan hassuun ja hänen piti vaan sanoa mielipiteensä. Suurin haastehan oli löytää harmaa betonimainen laatta, josta olisi saatavilla montaa eri kokoa. Muut laatat ovat hyvin peruslaattoja (paitsi The Hexagon, joka löytyi jo aikaisemmin) eikä niiden osalta ollut ongelmia alunperinkään. Lopulta valinta tuon harmaankin laatan kohdalla oli aika helppo. Näytin vaihtoehdot Jiille ja kun laattojen viime näkemisestä oli itsellänikin ehtinyt vierähtää jonkin verran, eivät muut näyttäneetkään enää niin hyvältä. Tämä valinta ei siis aiheuttanut parisuhdekriisiä. 

Pitkän alustuksen jälkeen paljastan, että meille tulee laatat Laattapisteeltä (lukuunottamatta hexagonia). Iso harmaa laatta on siis Ii Creacon sävyssä dark grey ja sitä on tosiaan saatavilla monessa eri koossa. Jo aikaisemmin kirjoitin, että tästä laatasta pienet koot eli 10x10 ja mosaiikki ovat tilaustavaraa, joten hinnatkin on sen mukaiset. Useimmista laattasarjoista tuntuu löytyvät kyllä kokoja vaikka kuinka, mutta monet koot ovat suoraan tehtaalta tilattavia. Meille oli tärkeää, että varsinkin mosaiikki ja isommat laatat ovat täsmälleen samaa sävyä ja paksuutta, koska ne tulevat kylppärissä ja khh:ssa vierekkäin. Laattasarjojen paksuudet vaihtelevat jonkin verran ja kahden eri paksuisen laatan asennus vierekkäin on aika haastavaa. 

Seuraava valinta kohdistuukin vinyylikorkkiin. Kuvassa jo valitun laatan rinnalla kaksi sävyvaihtoehtoa.

Tässä vielä toisesta kulmasta. Värit pitää aika hyvin paikkaansa.

Tilaukseen lähti siis lopulta Ii Creaconia kolmessa koossa: 60x60, 30x60 ja mosaiikki. Koirien pesupisteeseen tarvittavat kymppi-kympit vaihdettiin halvempaan, varastosta valmiiksi löytyvään harmaaseen laattaan. Lisäksi tilattiin pikkuvessan seiniin ja kylppärin yhteen seinään mattavalkoista 25x40 laattaa ja pikkuvessan wc-koteloon pitkulaista korkeakiiltovalkoista mosaiikkia. Tähän päälle vielä sauma-aineet ja silikonit, niin johan saatiin paketti kasaan. 

Esittelen vielä myöhemmin jokaisen laatoitettavan tilan suunnitelmat erikseen, ettei tästä tule megapostausta. Mutta joka tapauksessa, meillä on nyt laatat tilauksessa eli jälleen yksi asia hoidettu! Ja jos todella tilaillaan jo laattoja, niin eihän tässä enää pitkä matka ole valmiiseen pintaan. Eihän?

P.S. Tähän ei nyt sitten kukaan saa kommentoida mitään meidän laattavalintoja kritisoivaa, koska tässä hommassa meinasi iskeä pahemman asteen ahdistus moneen kertaan ;)

5 kommenttia:

  1. Siinä on laatat ja vinyylikorkit mun makuun! Iso peukku :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me tykätään myös :) Toivotaan, että näyttää yhtä hyvältä isoina pintoina :D

      Poista
  2. Ihanat laatat (ja vinyylikorkki)! Itse halusin myös betoninharmaan tyylistä laattaa erikokoisina (eri tiloihin), muistan kuinka vaikeaa oli päättää monista vaihtoehdoista. :)

    VastaaPoista
  3. Itse olen pähkäillyt näitä jo puoli vuotta eikä lopullista päätöstä ole tehty vieläkään. Siis tämä ei ole helppoa, joten onnittelut valinnoista.

    VastaaPoista
  4. Kauniit ja ajattomat laatat. Meidän täytyisi kylpyhuonelaatat valita. Rakentaminen meneillään, ja kylpyhuone on sellainen jonka kanssa olen hieman paininut mielessäni - Olisiko vaalea kylpyhuone kaunis, vai sittenkin tunnelmallinen tummempi ilme. Kovasti pohdittavaa.

    VastaaPoista