keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Ostoksia

Kun on aikaisemmin asunut huomattavasti pienemmissä neliöissä, on aika luonnollista, että uuteen (edellisiä suurempaan) taloon muuttaessa pitää tehdä jos jonkinmoisia hankintoja. Siis niiden kaikkien raksa-aikaisten hankintojen lisäksi tietysti. Pitää alkaa sisustaa! Vaikka tämä meidän Lato on tuntunut hyvinkin kotoisalta heti muuttopäivästä lähtien, on tänne jäänyt vähän niinkuin leijumaan sellainen raksafiilis. Johtunee keskeneräisyydestä, mutta uskoisin myös sisustamattomuuden vaikuttavan. Tiedättehän, sohva ja sänky on paikoillaan ja kaikki alkaa pikkuhiljaa päällisin puolin näyttää valmiilta (tai valmiihkolta), mutta silti jotain puuttuu. Ne on ne pienet jutut, mitkä lopulta tekee kodista kotoisan ja oman näköisen. Matot, valaisimet, pyyhekoukut, tekstiilit... Pyyhekoukut meiltä puuttuu edelleen, mutta pari kotoisuusostosta tehtiin viikonloppuna, kun meikäläinen halusi lähteä viettämään parisuhdeaikaa. Tampereelta löytyy montakin ihanaa sisustusliikettä ja yksi omista lemppareistani on Domdom Aleksis Kiven kadulla. Kun nyt vihdoinkin sain myös Jiin liikekannalle, raahasin hänet tietysti heti tähän sisustajan aarreaittaan hyväksymään bongaamiani betonivalaisimia. Ja tadaa! Nyt meillä on viimeinkin lamput saarekkeen päällä! Ne Ellokselta tilatut joutui painumaan varastoon odottamaan sijoittamistaan.




Jii on siinä mielessä hiukan epätavallinen suomalainen mies, että häntä ihan oikeasti kiinnostaa sisustusjutut. Olen ehkä saattanut hiukan vaikuttaa tähän kiinnostuksen lisääntymiseen, mutta tärkeintä, että meillä myös mies sisustaa. Jiin löytö olikin House Doctorin naulakko kodariin. Hiukan hirvitti, kun Jii kiinnitti naulakkoa rimoihin, mutta lopputulos on jännityksen arvoinen. Naulakko sopii rimoihin kuin nenä päähän. 

Joku ukko askartelee smyygejä oven takana...



Kaikkea muutakin ollaan touhuttu tässä viime aikoina, mutta kirjoittamiselle ei vaan meinaa löytyä aikaa. Nurmikko on lähtenyt hienosti kasvamaan ja Jii sai aloitettua pöytäprojektinkin. Pitäisi vähitellen lyödä lukkoon millä pöytälankut käsitellään, kovasti tälläkin kertaa vaaka alkaa kallistua Osmoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti